Museo erottuu ja puhuttelee kävijöitä myös tuotevalikoimallaan
ARKKITEHTUURIMUSEO - MUSEOKAUPPA
Museo erottuu ja puhuttelee kävijöitä myös tuotevalikoimallaan
Lähtökohta
Arkkitehtuurimuseo päätti uudistaa museokauppansa. Museokauppa toteutettiin osana Museoliiton EuroEnemmän -hanketta, jonka tavoitteena on herätellä museoita erottumaan ja puhuttelemaan kävijöitä myös tuotevalikoimillaan. Arkkitehtuurimuseo oli yksi hankkeen neljästä pilottimuseosta. Ympäristöystävällisyys oli lisäksi yksi kriteeri uuden kaupan kalustukselle.
Uuden museokaupan valikoimassa on arkkitehtuuriin liittyviä tuotteita museon kustantamista julkaisuista oheistuotteisiin kuten lapsille ja perheille suunnattuihin peleihin.
Ratkaisu
Kaupan suunnitteli Katriina Lankinen Design. AJ Tuotteet oli yksi kalusteiden toimittajasta. Kauppaan valittiin kirjojen esillepanohyllyiksi valkoiset Joutsen-merkityt seinähyllyt Shape, joissa on kestävät laminaattihyllytasot ja korotetut, teräksiset reunat. Selkeälinjainen seinähylly on muunneltavissa ja samalla kaunis kokonaisuus.
Kaapeiksi valittiin valkoiset Modulus-toimistokaapit, joissa voi säilyttää tarvikkeita ja tuotteita piilossa katseilta. Kaappien tasojen päälle voi myös laittaa tuotteita esille. Koska kauppa on pieni, monikäyttöiset kalusteet ovat kätevät.
Lopputulos
Uusi Arkkitehtuurimuseon museokauppa avattiin Helsinki-päivänä kesäkuussa 2019. Jo avauspäivänä kaupassa oli hulinaa. Kauppa on selkeä ja nykyaikainen monikäyttöisine kalusteineen. Uusi kalustus parantaa museokauppatuotteiden esillepanoa merkittävästi aikaisempaan verrattuna. Kalustuksessa on myös huomioitu tilan koko ja käytännöllisyys.
- Olemme hyvin tyytyväisiä uuteen kauppaamme, sanoo Arja-Liisa Kaasinen, Arkkitehtuurimuseon yhteistyöpäällikkö. Saamme hyvin tuotteitamme esille seinähyllyissä ja tasoilla, mikä oli yksi tavoitteista EuroEnemmän -hankkeessa.
Kuvat museosta: Nina Kellokoski